Kevään kuntavaalit ovat merkittävimmät kuntalaisten kannalta kuin ehkä milloinkaan ennen; kunnat eivät ole vastaisuudessa samalla tavalla kuntia kuin tähän asti. Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnista maakunnille ja niiltä siirtyvien tehtävien kokonaiskustannus on noin 18 miljardia euroa. Tämä historiallinen muutos ei silti tunnu huolettavan julkisessa keskustelussa juuri ketään. Vaaleihin liittyvässä keskustelussa on esillä vain maakuntiin siirtyvä sote, ei se mikä kuntien tehtäväksi jää.
Uudistuksen myötä kuntien tarjoamien palveluiden ja tehtävien kirjo muuttuu rajusti. Sivistyspalveluista tulee kunnan tärkein tehtävä niin rahassa kuin vetovoimassakin mitattuna. Niiden osuus kunnan budjeteista kasvaa kunnasta riippuen aina 70–80 prosenttiin nykyisen noin kolmanneksen sijaan. Sivistyspalveluillaan kunta erottuu vastaisuudessa joko edukseen tai tappiokseen. Siksi kunnan keskeiseksi vetovoimatekijäksi tulee profiloituminen sivistyskunnaksi.
Valtiontalous, lait ja asetukset antavat rajat kunnalliselle päätöksenteolle edelleen, mutta kunnalla on todellisuudessa hyvin paljon valtaa päättää, millaista kasvatusta ja koulutusta asukkaille halutaan tarjota. Kunta päättää muun muassa opetuksen kokonaismäärästä, oppilasryhmäkoosta, koulujen koosta, erityisopetuksesta, koulutilojen terveedellisyydestä, opiskeluvälineistä, opiskellaanko kouluissa ja lukioissa esimerkiksi ranskaa tai venäjää, kehitetäänkö digiympäristöä sekä opettajien täydennyskoulutuksesta. Sen päätösvaltaan kuuluvat myös lukiokoulutuksen järjestäminen, vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen tarjonta sekä välillisesti myös ammatillisen koulutuksen ratkaisut.
Koulutuspolitiikassa on jatkossa entistä tärkeämpää, että sitä tehdään kunnissa laatu edellä. Kun kunnista tulee sivistyskuntia, tarvitaan niistä jokaiseen myös sivistyspoliittinen ohjelma. Siinä pitää sopia kunnan tarjoaman koulutuksen laadulle kriteerit. Siinä on oltava myös vahva näkemys siitä, mihin opinnoilla ja opetuksella pyritään. Selkeä strategia ja näkemys sivistyspalveluista auttavat monen ongelman yli silloinkin, kun rahakirstussa ei ole suuria summia.
Muutoksen vuoksi ei ole yhdentekevää, millaiset päättäjät kuntiin valitaan. On valittava sellaisia päättäjät, joita oikeasti kiinnostaa koulutus ja jotka aidosti ymmärtävät, että koulutus on kunnan elinvoimatekijä. On valittava sivistyspäättäjiä ja näiden päättäjien on ryhdyttävä vaatimaan sivistyspoliittista ohjelmaa kuntaan ja tehtävien selkeää priorisointia. Koulutuspolitiikkaa ei enää pidä tehdä kunnissa kuten ennen, pakollisena pahana ja kulueränä.
Kunta on elinvoimainen vain, jos se tarjoaa asukkailleen, etenkin lapsiperheille koulutusmahdollisuuksia. Koulutus tuo mukanaan työpaikkoja yrityksissä ja luo koko kunnalle kasvun edellytykset. Siksi kuntapäättäjä on tärkeässä asemassa.
