Yhteiskunta ja sen asettamat vaatimukset ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä voimakkaasti. Koulu ei voi jäädä tästä kehityksestä ulkopuoliseksi saarekkeeksi vaan sen on uudistuttava samaan tahtiin. Yksi askel tällä uudistamisen tiellä ovat parhaillaan sisäänajossa olevat uudet opetussuunnitelmat. Sen lisäksi on kuitenkin uskallettava tarkastella myös koulujärjestelmämme rakennetta. On mietittävä, onko koulu ja järjestelmämme muodoltaan sellainen, että se palvelee yhteiskuntaa nyt ja tulevaisuudessa.
Lukuvuoden alkaessa on viime vuosina tullut tavaksi nostaa kaksi rakenteeseen puuttuvaa ehdotusta esille: koulujen kesälomien ajankohta ja kokonaiskoulupäivä eli eheytetty koulupäivä. Nämä ehdotukset eivät ole tarvittava ratkaisu koulun rakenteen päivityksessä.
Sääoloilla perusteltu kesäloman siirto ei palvelisi koulua, opetusta, oppimista tai oppilasta, vaan ainoastaan joitain yritysmaailman etuja. Se olisi muutos, joka turhaan mullistaisi monia yhteiskunnan toimintoja.
Kokonaiskoulupäivä puolestaan olisi kallis ja hankala toteuttaa. Paperilla näppärältä vaikuttava uudistus johtaisi käytännössä vaikeisiin työsuhde-ehto- ja muihin muutoksiin sekä järjestelyongelmiin. Se olisi lapsille raskas ja opettajille turhauttava. Se siirtäisi vanhemmilta yhteiskunnalle yhden keskeisen osan vanhempien kasvatusvastuusta eli virikkeellisen vapaa-ajan järjestämisen, mikä ei ole oikein.
Uudistuksen tarve koulun rakenteessa on silti selvä. Yhteiskunnan kehitys on merkinnyt, ettei pelkkä peruskoulu enää riitä koulupohjaksi. Silti joka vuosi osa ikäluokasta jää ilman toisen asteen tutkintoa. Useita tuhansia nuoria katoaa peruskoulun jälkeen työvoimaviranomaisten ja koulujen ulottumattomiin. Tähän mustaan aukkoon pudonneitten määrä on jo noin 60000 eli yksi kokonainen ikäluokka. Se on kallista heille itselleen ja yhteiskunnalle.
Koko koulutusajattelussamme olisi tehtävä muutos ja ryhtyä puhumaan oppivelvollisuuden sijasta oppioikeudesta. Tähän näkökulman muutokseen sopisi hyvin, että oikeus koulutukseen ulottuisi nykyistä pitemmälle koskien perusopetuksen lisäksi toisen asteen koulutuksen. Sen myötä koulutusputki rakentuisi varhaiskasvatuksesta eteenpäin sellaiseksi, että se vastaa nyky-yhteiskunnan kansalaisilleen asettamia vaatimuksia.
Ja vaikka koulutusputken jatkaminen maksaisi, se olisi edullista. Jokainen työtön nuori on yhteiskunnalle menoerä. Tämä lasku ei tule pelkästään työttömyys- ja muista korvauksista vaan myös sosiaalisista ongelmista.
