Keskustelu opetusryhmän koosta on jälleen noussut pinnalle, kun Sirkku Kupiainen ja Ninja Hienonen Helsingin yliopistosta ovat kirjoittaneet tutkimuksiin pohjautuvan kirjan. Loppupäätelmä kirjassa on, ettei luokkakoolla ole yhteyttä osaamiseen ja asenteisiin. Se vaikuttaisi olleen myös lähtöolettama tutkimuksissa.
Loppupäätelmää perustellaan muun muassa sillä, että ”osaaminen oli usein parempaa kaikkein suurimmissa luokissa, jotka ovat usein esimerkiksi, musiikkiluokkia tai valinnaisen kielen oppilaiden luokkia”. Mutta kirjoittajat ja kai aiemmat tutkijatkaan eivät panneet merkille, että nehän ovat valikoituneita oppilasryhmiä!
Kirjassa kerrataan myös tahallinen osatieto ikään kuin virallisena ja hyväksyttynä kokonaistietona, että suomalaisen perusopetuksen ryhmäkoko on OECD-maiden keskiarvoa pienempi. Siinä jätetään kertomatta, että kyseessä on keskiarvo. Suomessa opetusryhmien koot vaihtelevat enemmän kuin muualla, jopa kuntien sisällä huomattavasti ja pieniä kouluja pienine luokkineen on paljon, mutta vastaavasti on myös ylisuuria, reilusti yli 30 oppilaan ryhmiä. Näissä suurryhmissä voi joka kolmannella oppilaalla olla henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma HOJKS, mikä tarkoittaa opettamisen sirpaloitumista ja yksilöllisen ohjauksen tarpeen kasvua. Ryhmissä voi olla myös suuri joukko maahanmuuttajataustaisia oppilaita, mikä lisää opetuksen sirpaloitumista.
Kirjoittajat toteavat, ettei ihanteellista luokkakokoa voida määritellä. He kirjoittavat, että mikäli luokkakoolle säädettäisiin yläraja, se ei saisi viedä resursseja koulun omalta harkintaan perustuvalta luokkakoon sääntelyltä. He esittävät, että jos säätelyä halutaan, se pitäisi olla opettajien määrä suhteutettuna oppilaiden määrään koulussa. Tämän perusteella kirjaa voisi kuvitella tilaustyöksi, koska kunnille sopii juuri tällainen ajattelu eli kunta päättäköön itse ryhmien koosta.
Ja siis katinkontit! Kyllä hyvä ja toimiva ryhmäkoko voidaan määritellä. Tarvitaanko siihen ylipäätään lainkaan tutkimusta, että mitä pienempi opetusryhmä on, sitä enemmän opettajalle jää aikaa oppilaan yksilölliseen huomioon ottamiseen? Tai mitä suurempi ryhmä on, sitä vähemmän aikaa jää. Tällaista tutkimusta tarvitaan yhtä vähän kuin sitä, onko vuorelle kiipeäminen helpompaa, jos vuori on pieni, vain silloin, jos vuori on suuri.
Nykyisellään laki ei määrittele yleisopetuksessa opetusryhmän kokoa, mutta sitä olisi pikaisesti muutettava ja määriteltävä maksimikoko. Opetusryhmän koko ei missään olosuhteissa saisi vuosiluokilla 1–2 ylittää 18 oppilaan ja muilla vuosiluokilla 20 oppilaan enimmäismäärää. Laissa olisi määriteltävä ehdottomasti myös se, miten erityistä opetusta saava oppilas pienentää oppilasmäärää.
Opetusryhmän koko on aina sidoksissa annettavan opetuksen laatuun ja opettajan oppilaalle antamaan huomioon. Tämä todetaan myös perusopetuksen laatukriteereissä.
