Opetus- ja kulttuuriministeriö on teettänyt selvityksen turvapaikanhakijoiden koulutustaustasta ja osaamisesta. Sen perusteella korkeakouluopintoja on yli neljänneksellä hakijoista. Kandidaatin tutkinnon ilmoitti suorittaneensa 16 prosenttia vastaajista.
Ammattikoulua oli selvitystietojen mukaan käynyt joka seitsemäs. Työkokemusta on kaikilla ja yrittäjiksi ilmoittautui joka viides hakija.
Selvityksen tekemisen perusteena oli se, että turvapaikanhakijoille voidaan järjestää Suomessa tarvittavaa koulutusta. Siksi on omituista, että ministeriö tyytyy pelkkään selvitykseen, joka perustuu vastaajien omaan ilmoitukseen. Miksi ei tehty kunnon tutkimusta?
Jos turvapaikanhakija sanoo, että hänellä on kandidaatin tai tohtorin tutkinto, onko hänellä todellisuudessa sellainen, puhumattakaan siitä, miten se vastaa suomalaista vastaavaa tutkintoa. Kun selvityksen perusteella noin puolet niistä, jotka ilmoittivat suorittaneensa korkeakouluopintoja, tarvitsisi vielä jonkinasteista luku- ja kirjoitustaidon opetusta, asettuu tieto opinnoista kyseenalaiseksi.
Ja vaikka moni sanoo opiskelleensa ammattikoulussa, totuus saattaa olla toinen. Selvityksen tehneen Testipisteenkin mukaan lähtömaissa ammatti opiskellaan usein töitä tekemällä, mikä merkitsee sitä, että ammattikouluopinnot saattavat olla jonkinlaista oppisopimuskoulutusta.
Julkisuuteen annetuissa tiedoissa ei näy, miten annetut tiedot vaihtelevat eri lähtömaiden välillä. Vastaajiahan oli 32 eri maasta. Mistä maasta tulevat ”koulutetuimmat”?
Selvitys sijoittuu pääasiassa sarjaan ”hauska tietää”. Olisi ollut turvapaikanhakijoiden kannalta oikeudenmukaista ja ministeriön itsensä kannalta välttämätöntä, että turvapaikanhakijoiden todellinen koulutustausta ja osaaminen tutkitaan. Jos koulutusta aletaan suunnitella ja järjestää selvityksen pohjalta, ollaan pahimmillaan metsässä.
Turvapaikan saaneet tarvitsevat nopeasti koulutusta suomalaiseen yhteiskuntaan. Kotouttaminen edellyttää niin luokkaopetusta kuin työssä oppimistakin. Kouluttaminen ei kuitenkaan tapahdu ilmaiseksi. Nykyisillä resursseilla koulut ja oppilaitokset eivät kykene vastaamaan tähän tarpeeseen. Ja jos ajatus, että luokkaopetuksen lomassa olisi työjaksoja, sen käytännön toteuttaminen on entistä vaikeampaa. Se edellyttää myös yrityksiä, jotka ovat tähän valmiita.
